Kakkososan huiman flopin jälkeen yleiset odotukset Star Ship Troopersin kolmannesta osasta eivät olleet kovin korkealla. Ja syystäkin.

Elokuva alkaa hyvin mahtipontisella johdannolla, ja hyvä niin, sillä mahtipontisella tavallahan action/sci-fi elokuvien kuuluukin alkaa. Elokuvan toimintaan pääsee mukaan heti alkumetreillä, turha alkuhöpötys on jätetty pois. John Rico (Casper Van Dien) on saanut ylennyksen ja toimii nyt everstin vakanssissa; Lola Beckistä (Jolene Blaloc) on taas tehty kapteeni, eiväthän naissotilaat missään toimistossa pölyty vaan taistelevat miestensä rinnalla! Tähtiamiraali palopuheineen tuo mieleeni Hitlerin hurjat puheet, vaikka hän kyllä myös laulaa hyvin mukaansa tempaavan patrioottisen sota-biisin Good day to die, ”Hyvä päivä kuolla”.

Elokuvassa parakki-sotilaskuri saa väistyä todellisen sankaruuden tieltä, josta todisteena John Rico joutuu mätkäisemään kenraalia turpavärkkiin palauttaakseen tämän todellisuuteen, ettei olla missään sotilasparatissa vaan keskellä kuuminta toimintaa. Alun propagandan jälkeen ötökät ottavat taas paikkansa ihmiskunnan pahimpana pelon ja vihan kohteena. Sotilastukikohta Rokus San -plaanetalla on todellisen hädän kourissa, kun sen puolustajille selviää, että humanoideilla on älykkäitä isoja tankkia muistuttavia panssaroituja otuksia jotka kykenevät jopa murskaamaan bunkkerin katon ihmisten päälle. Parin kolmen lähes tyhjänpäiväisen juoneenkäänteen jälkeen (ihmiset muuttavat uudelle planeetalle, tulevat uskoon ja keksivät superpommin) toiminta jatkuu taas täydellä vauhdilla.

Tässä Star Ship Trooperin kolmososassa on tällä kertaa mukana myös poliittista juonittelua, joka tuo hiukan vaihtelua pelkkään henkissäsäilymistaisteluun nimeämättömiä otuksia vastaan. Juonittelevan tähtiamiraalin virkaa tavoitteleva amiraali Enol Phid vetää huonosti roolinsa yrittäessään esittää vallankaappaukseen pyrkivää vallansokaisemaa komentajaa – näyttelijäsuoritus oli niin konemainen, että teki lähes mieli hypätä seuraavan kohtaukseen.

Löytyypä elokuvasta romanttinenkin hetki, vaikka se kestää yhtä vähän kuin ötökän jalan heilautus! Mikä on vain hyvä asia...eihän tämä mikään kuherruskuukausi vieraalla planeetalla ole! Yliampuvaa leffassa on se, että ihmiset uskovat Jumalan olevan heidän puolellaan sodassa ötököitä vastaan. Bad bad bugs.

Elokuvasta löytyy hyviä erikoistehosteita, vavisuttaviakin, mutta stunttikoordinaattorit olisivat voineet tehdä parempiakin kohtauksia avuttomien jalkaväen sotureitten ja ulkoavaruuden monijalkaisten mörköjen kohtaamisista. Kohtauksissa näkyy lähinnä aivotonta sotureiden silpomista ja sotilaitten pakokauhuista tulittamista. Vihollisotukset eivät pahemmin suunnittele iskuja tai näytä omaavan erityisempiä motiiveja, kunhan liikkuvat nopeasti ja yrittävät tappaa syyttä. Ehkä amerikkalaisen tavan mukaan on yksinkertaisempaa tuntea sankarillisia fiiliksiä, kun ihmiskunnan machot liiskaavat aivokuolleita ötököitä. Aivot siis narikkaan tämän viihdepläjäyksen aikana.