Elokuva sijoittuu Uuteen-Seelantiin 1860-luvun siirtokunta-aikaan, jolloin maata oltiin vasta kartoittamassa. Osa tarinassa esiintyvistä maoreista on kyllästynyt vanhoihin alkukantaisiin tapoihinsa, ja ovat nyt brittien puolella saadakseen edistystä uusiseelantilaiseen yhteiskuntaan. Suurin osa maoreista kuitenkin kannattaa vanhoja tapoja. Vastamielisyydet synnyttävät suuren konfliktin, joka sittemmin johtaa brittihallituksen ja maori-enemmistön väliseen sotaan.

Samaan aikaan elokuva kuvaa koskettavasti nuoren irlantilaisen Sarah O’Brienin (Samantha Morton) kohtaloa ja hänen henkilökohtaista taisteluaan oman kidnapatun poikansa löytämiseksi. Löytääkseen poikansa Sarah on valmis käyttämään kaikki mahdolliset keinot ja päättää ”kääntyä” maoriksi eli Uuden-Seelannin alkuperäisasukkaaksi. Vanhojen maori-tapojen mukaan Sarah omaksuu heidän uskontonsa ja tapansa elää, jossa luonnonvoimat ovat tärkeämmällä sijalla kuin ihmisen halu kehittää ympäristöään.

Sarah aloittaa seitsemän vuoden pituisen etsintäretken pitkin häikäisevän kauniita Uuden-Seelannin jokivarren viidakoita. Hänen taistelunsa lapsensa puolesta on riipaisevaa katseltavaa. Elokuvassa on väkevästi tuotu esiin ihmismielen armottomuus ja halu olla toista parempi. Lisäksi teoksessa käsitellään sitä, miten kaikki uusi koetaan usein uhkaavana ja vaarallisena, ei meille kuuluvana asiana.

Elokuva antaa ennakkoon ehkä turhankin paljon viittauksia tulevista vaikeuksista. Tästä huolimatta teos voitti parhaan kuvauksen palkinnon New Zealand Screen Awards -elokuvafestivaaleilla. Musiikki on hyvin kaunista, kuulostaen siltä kuin luonto kutsuisi luokseen. Myös elokuvan soundtrack palkittiin parhaan musiikin palkinnolla Shanghain kansainvälisillä filmifestivaaleilla.

Samantha Mortonin näyttelijäsuoritus huolestuneena nuorena äitinä on luontevaa. Osa elokuvan kohtauksista vaikuttaa amatöörimäiseltä, koska koskettavia kohtia on kuvattu usein liian nopeasti. Katsojalle olisi voitu myös tarjota enemmän aikaa Uuden-Seelannin henkeäsalpaavien maisemien ihailemiseen.