Vuonna 2001 berliinin elokuvajuhlilla juryn grand prix-palkinnon napanneen kiinalaisen elokuvan nuori näyttelijäkaarti keräsi palkintoja ja ihastutti Wang Xiaoshuain viidennessä ohjaustyössä.

Elokuva sijoittuu Kiinan pääkaupungin Pekingin sykkeeseen, johon Kiinan maalaisseutujen kurjia oloja pakenevat nuoret miehet päätyvät.
Ryhmä poikia palkataan polkupyörälähetti-firmaan ja heille annetaan uusi mahdollisuus elämässä, rankan työn, uuden maastopyörän, vaatekerraston sekä kampauksen myötä.

Elokuva seuraa nuoren Xiao Guin (Yuanyuan Gao) pyrkimyksiä edetä Pekingin sokkeloissa kohti haaveillun pyörän omaksi lunastusta, sekä parempaa elämää.

Pyörä anastetaan juuri kun Xiao on saamassa sen itselleen. Hän saa potkut työpaikaltaan, mutta saa uuden mahdollisuuden vain mikäli pyörä löytyy. Xiao löytääkin pyöränsä suurkaupungin pojan Xiaon (Xun Zhou) käsistä, mutta tämän juuri ostettua kyseisen pyörän, monimutkaistuu tapaus astetta kiperämpään suuntaan.

Pojat elävät monien surujen lävitse ja kamppailevat pyörän haltijuudesta. Toiselle pyörä on elinehto, toiselle statussymboli.

Wang Xiaoshuai kuljettaa elokuvan tarinaa läpi Pekingin sulavasti kuin pyörälähetti liikenteen virrassa. Se on täynnä harkittuja hiljalleen eteneviä kohtauksia, joista mitään ei olisi tohtinut lyhentää, tai muttaa suuntaan tai toiseen pelkäämättä harkitun harmonian särkymistä.

Minulle tuli elokuvaa katsoessani mieleen monia moraalisia opetuksia, sekä budhalaisia oppeja, joita myös Etelä-Korealaisen ohjaajan Kim Ki-Dukin elokuvat kuten Viisi vuodenaikaa sisältävät.

Polkupyörävarkaat käsittelee aiheita kuten kateus, oikean ja väärän konsepti, mustasukkaisuus sekä rehellisyyden oppiminen koskettavalla tavalla nuorten Pekingiläisten elämän kohtaloiden kautta.

Pekingiläisen Xiaon polttava tarve näyttää lähipiirilleen, sekä havittelemalleen tytölle johtaa väkivallan kierteeseen ja elokuva ottaakin synkän käänteen sen sävyn muuttuessa ja draaman tihetessä.

Henkilöhahmot kehittyvät hitaasti, mutta heidän tarinansa koskettavat syvältä. Näytteleminen on vähäeleistä. Sitä katsellessa ei voi olla hämmästelemättä sitä kauneutta ja tyyneyttä jolla näyttelijät kantavat roolinsa.

Kuvakulmat ja toiminta tapahtuu lähes yksinomaan polkupyörien ehdoilla ja suurinosa elokuvan tapahtumista sijoittuukin juuri polkupyörän satulaan. Lempeän miellyttävä jousi- ,sekä puhallinsoitin musiikki tahdittaa elokuvan episodeja ja pehmentää laskeutumista savusumuiseen Pekingin arkeen, jossa ihmiset tyytyvät vähään ja iloitsevat pienistä asioista.