KLUBI   TAPAAMISET VIERAAT   AAVE  ARVOSTELUT ARVOSANAT KUVAGALLERIA
Menetetty Maa
a.k.a. No Country for Old Men

Ohjaus Joel & Ethan Coen
Vuosi 2007
Valmistusmaa Usa

Kirjoittanut Olli Paloheimo
4.9.2008

Olen aina ollut Coenin veljesten elokuvien ystävä. Fargo, O'brother where art thou, Big Lebowski tai Intolerable cruelty ovat kaikki täysin ohjaajiensa näköisiä hyvin tuotettuja, näyteltyjä ja kirjoitettuja hollywoodin marginaaliin putoavia teoksia.

Heidän uusin elokuvansa No country for old men-Menetetty maa (2007) on samaan aikaan komedia, road-movie sekä trilleri. On vaikea lokeroida elokuvaa genrensä mukaan, enkä siinä varmasti onnistuisikaan. Valaisunsa ja dramatisointinsa ansiosta elokuvaa voisi kuvata myös film noiriksi.

Elokuva on adaptaatio samannimisestä Charles McCharthyn kirjasta.
1980-luvun Länsi-Teksasissa väärään paikkaan väärään aikaan sattuva Vietnam veteraani Llewelyn Moss (Josh Brolin)löytää metsästysreissullaan sattumoisin verisen huume-rikospaikan täynnä ruumiita sekä kaksi miljoonaa dollaria huume-rahoja, joiden perässä eivät ole ainoastaan poliisit, vaan myös psykoottisen tappajan Anton Chigurgin (Javier Bardem), kuka jättää jälkeensä ruumiiden kirjon yrittäessään päästä käsiksi rahoihin. Tästä alkaa Llewelynin pakomatka läpi Teksasin kohti meksikoa. Sheriffi Ed Tom Bellin (Tommy Lee Jones) yrittäessä ymmärtää murhaajan mieltä, teksasin muuttuvaa maata, sekä saada Llewelyn Mossia kiinni tämän vaimon Carlan avulla, ennenkuin se on liian myöhäistä.

Jännitystä elokuvaan luodaan ilman varsinaista soundtrackia. Musiikin korvaa ambient humina, sekä tausta-äänet. Loistava lähelle näyttelijöitä tuotu kuvaus laahaavan leikkauksen ja viipyilevien kuvien kanssa rytmittää jo ennaltaankin tuskastuttavan jännittäviä kohtauksia ja Javier Bardem piirtää ilmeillään, liikkeillään, sekä äänellään täydellisen psykoottisen tappajan karikatyyrin, jonka ennalta arvaamattomuus on avain tiiviiseen trilleriin.

Coenien miltein tavaramerkeiksi muodostuneet milenkiintoisen ekstroverteiksi kirjoitetut henkilöhahmot kaikkine vikoineen, hillittyn charmikas musta huumori, sekä elämän kompleksista rakennetta kuvaavat sattumat.
Nämä ovat läsnä myös Menetetyssä maassa kuten Tommy Lee Jonesin yhdessä kohtauksessa sattumoisin Llewelynin vaimolle Carlalle kuvaama nautojen teurastukseen käytetty ase onkin juuri samainen pyssy, millä Anton Chigurg teloittaa uhrinsa tai Llewelynin ja Carlan käymä keskustelu jossa mies pyytää vaimoa sanomaan äidilleen että hän rakastaa tätä jollei hän palaa, johon Carla tokaisee "äitisi on kuollut", "no, kerron sen hänelle sitten itse".

Menetetty maa jättää osan esittämistään kysymyksistä katsojan vastattavaksi. Se on ehdottomasti Coenin veljesten väkivaltaisin elokuva, mutta myös yksi parhaiten ruudulle kirjoitetuista filmatisoinneista lähivuosina.

© KAiKU kansainvälisen kulttuurin seura 2008 - Sivujen toteutus Ivan Punzo, fontit Emil Bertell