Elokuva kertoo tarinan Johannes Piiparista (Martti Suosalo), jolla on unelma. Unelma matkasta Italiaan ja nähdä Pisan kalteva torni.

Tarina alkaa lauseella ”Miten suhtaudut asioihin, jos et tiedä ovatko ne totta vai eivät?” Näin alkaa matka, joka johdattaa meidät kahtia jakautuneeseen mieleen.

Johannes on hiljainen ja itseensä vetäytyvä mies, jonka intohimona on Pisan kalteva torni. Hänen toinen persoonansa on sosiaalinen ja hauska mies. Johanneksen ollessa dominoivana hän kuulee toisen persoonansa äänenä päässään, joka tekee hänestä vainoharhaisen ja epäluuloisen.

Johannes menee sekaisin, kun hän lopettaa lääkkeiden syömisen ja hakeutuu hoitoon. Sairaalassa hän tapaa omahoitajansa Lauran (Liisa Kuoppamäki) tyttären Suvin (Siiri Suosalo) ja anopin Elsan (Seela Sella), joiden avulla hän lähtee Italiaan. Uudessa ja vieraassa ympäristössä ahdistus ja stressi lisääntyvät ja Johanneksen persoona vaihtuu kiihtyvällä tahdilla lääkityksen puutteessa. Kaikesta huolimatta Johannes tapaa uusia ihmisiä ja saa jopa ystäviä ja auttaa näitä. Omassa vainoharhaisessa maailmassaan hän kuvittelee, että ihmiset eivät oikeasti ole ystävällisiä, vaan puhuvat salakieltä hänen päänsä menoksi. Vainoharhat kasvavat niin suuriksi, että lopulta edes katsoja ei tiedä mitä oikeasti tapahtuu ja mitä ei. Lopulta asiat selviävät ja Johannes hiljalleen alkaa tietoisesti torjua toista persoonaansa ja suostuu aloittamaan lääkityksen uudelleen. Lopulta Johannes pääsee päämääräänsä: Pisan kaltevalle tornille. Elsa kertoo, että pian tornin rakentamisen jälkeen se alkoi kallistua. Jossain vaiheessa sitä yritettiin suoristaa, mutta huonoin tuloksin. Vaikka torni lopulta vahvistettiin lyijyllä, se ei kuitenkaan suoristunut, mutta esti sitä kaatumasta kokonaan. Ja vaikka, niin torni kuin ihminenkin, on elämässään kallellaan, se ei estä olemasta onnellinen ja parantamasta elämänlaatua ja elämää yleisesti. Elokuvan perusajatuksena on, että olivat asiat miten huonosti tahansa pitää unelmoida eikä unelmista saa koskaan luopua!

Kalteva torni luotaa loistavasti skitsofreenikon mielenmaisemaa. Pääpiirteiltään samat kysymykset käyvät sekä mieleltään terveen, että sairaan mielessä, mutta niiden käsitteleminen tapahtuu aivan eri tasoilla. Suurin osa ihmisistä ei tiedä miltä oikeasti mielisairaalassa näyttää ja millaisia ihmisiä niiden seinien sisällä asustaa. Elokuva esittää hyvin todentuntuisesti ja inhimillisesti sekä sairaalan että sen asukit.

Martti Suosalo tekee loistavan roolisuorituksen skitsofreenikkona, joka pelastaa itsensä elämälle. Eikä ole yhtään liioiteltua sanoa, että hän on Suomen tämän hetken paras ja lahjakkain miesnäyttelijä.

Yleensä tämän lajityypin elokuvat ovat olleet ulkomaisia ja erityisen rankkoja elokuvakokemuksia (esim. One Flew Over the Cuckoo’s Nest), jotka eivät välttämättä ole täysin realistisia. Tämä on loistava ponnahdus kotimaisessa elokuvassa ylös- ja eteenpäin. Elokuva sekä liikuttaa ja naurattaa että havahduttaa ajattelemaan asioita uudesta näkökulmasta ja jättää katsojan miettimään asioita.