 |
Vuonna 1990 nuori mies nimeltä Christopher McCandess (Emile Hirsch) päätti lahjoittaa omaisuutensa hyväntekeväisyyteen ja liftata Alaskaan. Miksi high schoolista valmistunut priimaoppilas haluaisi lähteä luontoäidin helmoihin ja hylätä sen, mitä sivistykseksi kutsutaan? Sean Pennin tuorein ohjaus vastaa tähän kysymykseen elämäntäyteisellä tarinalla, joka pohjautuu Jon Krakauerin kirjoittamaan McCandessin elämäkertaan.
Into the Wild kertoo meille McCandessin elämästä villissä luonnossa ja muistaa paneutua myös syihin, jotka ajoivat herran tällaiseen elämäntapaan. Matkallaan hän kohtaa mitä erilaisimpia ihmisiä, jotka ovat myös valinneet enemmän tai vähemmän vaihtoehtoisen taipaleen länsimaisen oravanpyörän sijasta. Nämä henkilöt värittävät päähenkilömme motiiveja sekä hänen matkaansa uskomattomien maisemien ja moninaisten vaarojen halki.
Elokuva pistää pään pyörälle ja herättää mietitystä. Lopulta koin McCandessin eristäytymisen motiivien olevan vähintäänkin yhtä kiinnostavia kuin matkan itsessään. Jokaisen ihmisen mielessä lienee käynyt villinä ja vapaana erakkona eläminen, eikä oma mielikuvani tällaisesta elämäntavasta ole tuntunut koskaan niin eloisalta kuin nyt. Päästäkseen transsitilaan lienee vain jättäydyttävä rajoitteista ja kahleista, joita helposti itsellemme nikkaroimme.
Emile Hirschin näyttely on äimisteltävän tyylikästä ja hienovaraista, mikä ei varmasti ollut helppo tehtävä. McCandessin persoonallisuuden kerrotaan olleen jopa uppiniskaisen idealistinen, ja miehen rohkeus ja määrätietoisuus on ihailtavaa, vaikkakin tämä asenne johtaa välillä hyvin uhkaavin tilanteisiin. Panostus sivunäyttelijoihin on kokonaisvaltaista; etenkin elämänjanonsa kadottanutta vanhusta näyttelevä Hal Holbrook tuo elokuvaan huikeasti sisältöä ja korostaa McCandessin vaikutusta ympäröiviin ihmisiin entisestään.
Into the Wild näyttää upealta ja soundtrack on silkkaa rautaa. Kappaleet on valittu tarkoin, ja sanat istuvat kokonaisuuteen yhteiskuntakriittisyydessään niin hyvin, että vain harvalla ihmisellä olisi mahdollisuus laulaa niitä kuulostamatta tekopyhältä. Varoituksen sana on kuitenkin paikallaan, sillä tämä elokuva voi hyvinkin mullistaa käsityksesi elämän monitahoisuudesta.
--
“Alaska. I'm gonna be all the way out there, all the way fucking out there. Just on my own. You know, no fucking watch, no map, no axe, no nothing. No nothing. Just be out there. Just be out there in it. You know, big mountains, rivers, sky, game. Just be out there in it, you know? In the wild. ” - Christopher McC
|
 |