Älä odota kirjettä 16mm filmiltä

ala_odota_kirjetta

Esitys torstaina 26.2.2015 klo 18.

ÄLÄ ODOTA KIRJETTÄ (Neotpravlennoje pismo)
Ohjaus Mihail Kalatozov 1959 / 97min / fiktio / Neuvostoliitto
Tapahtuma Facebookissa / Otto Olavisen kuvat filmiaktiivi Petteri Kalliomäen vierailusta

 

Mihail Kalatozov (1903-73) oli gruusialaissyntyinen neuvosto-elokuvan veteraani; hän oli ehtinyt ohjata elokuvia mykkäkaudelta lähtien ennen kuin “Kurjet lentävät” (1957) räjäytti maan uuden aallon esiin ja hänet itsensä sen kärkeen. Seuraavissa elokuvissaan “Älä odota kirjettä” (1960) ja “Soy Cuba” (1964) Kalatozov eteni hätkähdyttävän pitkälle spektakulaaristen elokuvateknisten hurjastelujen saralla. “Älä odota kirjettä” on monien suosikki Kalatozovin ohjaustöiden joukossa. Siperian äärille sijoittuva selviytymistarina kertoo neljän geologin timantinmetsästysreissusta, joka muuttuu herkeämättömän hypnoottiseksi painajaiseksi luontoäidin asetuttua heitä vastaan.

Teoksen esittelee ja esittää elokuva-aiheista tohtorinväitöskirjaa valmisteleva, filmiasiantuntija ja esitystoiminta-aktiivi Petteri Kalliomäki.

Huom elokuva esitetään 16mm filmiltä: varautukaa filmiprojektorin miellyttävään, ja samalla klassisen kovaan ääneen… Klak-klak-klak!

 



Comments are closed.